Nordic Listed Leaders - pörssiyritysten johdon yhteisö on julkaistu

Pohjoismaiden listayhtiöiden johtoryhmien ja hallitusten jäsenille suunnattu uusi verkosto, Nordic Listed Leaders, on virallisesti lanseerattu tänään Suomessa. 

Yhteisö tarjoaa jäsenilleen pääsyn eksklusiivisiin tapahtumiin, webinaareihin ja 1-to-1 asiantuntijatapaamisiin muiden yhteisön jäsenien kanssa, edistäen näin johtajuuden ja hallitustyöskentelyn kehittymistä Pohjoismaissa pörssiyhtiöissä.

Pörssiyritysten johtajien gaala joulukuussa 2024

Nordic Listed Leaders järjestää joulukuussa 2024 ensimmäisen pörssiyhtiöiden johtajille suunnitellun gaalan. Gaalassa palkitaan esimerkiksi vuoden pörssiyrityksen hallituksen jäsen, vuoden pörssiyrityksen toimitusjohtaja ja vuoden nuori hallituksen jäsen.

Päivä on jo selvillä. Gaala järjestetään 12.12.2024 ja paikkana Helsingin keskus. Tarkemmat tiedot julkaistaan lähiviikkoina.

Verkoston jäseneksi pääsee listayhtiöiden toimitusjohtajat, johtoryhmän ja hallitusten jäsenet.  Yhteisö keskittyy tänä vuonna Suomeen ja laajenee muihin pohjoismaihin ensi vuonna, kun opit on ensin kerätty tältä markkinalta. 

www.nordiclistedleaders.com

Seuraava
Seuraava

Minut on valittu Suomen Ekonomien hallitukseen